Akakabutocon ja muuta häppeninkiä

Julkaistu 20. huhtikuuta 2024 klo 0.25

Ny keväällä ollu normaalia enemmän vaihteeks migreeniä ni ei oo ollu oikeen aikaa perehtyy mihinkään ihmeelliseen kun täsä kuus on joka viikonloppu jtn menoa. Psykkallaki piti käydä jo 3.4 mutta sekin piti perua migreenin takia.

Rannesärkyjen takia sain omalta työterveyslääkäriltäni koko huhtikuun sairaslomaksi että ranne saisi vähän toipua.

Toisinaan ranteeseen särkee enemmän ja välillä vähemmän.

 

Te-toimiston uravalmennukses kävin toisen kerran ny 10.4 mistä jäi ihan positiivinen vaikutelma, nainen jonka kans juttelen siel on tosi luonnikkaan olone ja tuntuu ymmärtävän minkälaisen ongelman kanssa mä taistelen. On myös ihmeissään muun henkilökunnan kans miksei Työeläkeyhtiö Ilmarinen lähteny tukemaan mun kuntoutust jota hain sieltä kahdesti.

Vieläkin olen tulevaisuudestani epävarma sillä en tiedä mitä haluisin tehdä työkseni ja koska kiinnostukseni ja haluni vaihtelee ni se ei auta asiaan yhtään.

Olen monesti miettiny että tavallaan haluisin auttaa/ohjata muita samassa tilanteessa olevia kuin itse olen kiusattuna olleena ja ammatinvaihtajana terveydellisistä syistä mutta koska itselläni on ahdistus taustaa ni kokopäiväisenä en todennäkösesti pystyisi sitäkään tekemään ja pelkän että ahdistuisin siitä itse lisää.

Samaan aikaan joku pieni oma amerikka/japani teemane verkkokauppa olis kiva mut sit taas se et en tiedä mitä kaikkee pitäis tietää sen perustamiseen saati se että mistä lähteä etsimään kyseistä tavaraa mitä myydä, esim.elintarvikkeita kuten nuudeleita yms.

Myös joku pelikahvila/pelibaari ois kiva mutta oma henkinen jaksamiseni ei kestä asiakaspalvelutyötä ni seki pitäis lähes kokonaan ulkoistaa ni seki o vähä niinku poissuljettu listalta.

Kuulin sattumalta yheltä kaverilta et se tekee työkseen pelikasvatusta ja tavallaan se alkoi hieman kiinnostamaan mutta en kyl haluis pelatakkaan kokoaikaa.

 

Tämänhetkisen mahdollisen sulhaskandidaatin kans olen alkanut pelaamaan minee ja pitkäst aikaa minen pelaaminen on ollu nautinnollista.

 

Olen kyl alkanu ny enemmän striimaamaan twitchissä aikani kuluks kun ei oo ollu oikeen tekemistä. Pääsääntösest minecraftii hardcorena kun en osaa päättää aina et mitä pelaisin. Ongelmana o se et mul o paljon pelei mitä pitäs pelata mut aina tulee se valinnan vaikeus mitä pelata tai sit ne o moninpelei mitä o vaikeet pelata yksin ja joidenkin pelien kans facecami ei tykkää toimii samanaikasest joten se usein päätyy siihen et pelaan lasten palikkakauhupelii eli minee.

 

13.4.2024 olin Helsingissä Akakabutoconissa taidekujailemassa jossa tuli nähtyä jonkin verran vanhoja tuttuja joita näkee harvoin.

Ny on 19.4 ja hyvä ystäväni Nawulf tuli viikonlopuksi kylään mikä tuo vähän piristettä arkeen.

Ensiviikolla mulla on 23.4 aika mun omal työterveyslääkäril ni kattoo mikä tuomio tulee et jatkuuko sairasloma vielä vai ei. Tavallaan toivoisin et ei sillä kaipaan oikeasti jtn tekemistä mutta toisaalta toivon että jatkaisi koska mun ranne ei kestä nykyistä työtä laisinkaan.

 

Myöskin ensiviikon viikonloppua odotan kuin kuuta nousevaa koska olen menossa 27-28.4 Lakon ja Herban 30v juhlaristeilyl.

Todennäkösest tulen enemmän tai vähemmän siellä ahdistumaan koska en tiedä ketään tuttua joka sinne olisi menossa enkä saanu ketään lähtemään mun kans ni meen yksin ventovieraiden ihmisten sekaan.

 

Tähän asti ny huhtikuus mieliala ollu vaihtelevasti 7/10 - 9/10, rannekipu parhaimmillaan 2/10 - 4/10 ja pahimmillaan 6/10 - 8/10 ja ahdistus menny ylä ja alamäkeä 1/10 - 6/10 vähän päivästä riippuen.

Oon tän varmaa joka blogi artikkelis sanonu mut sanon jälleen et mä oon oikeest todella kyllästyny ja väsyny tähä lähes kokoaikaseen rannesärkyyn ja koska parannuskeinoa ei tähän ole ni sen kans tarvii vaa diilata jotenki. Särkyjen takia olen usein väsyny koska unen laatu o kärsiny kipujen takia todella paljon. Normaalin ihmisen 8h yöunet ei enää riitä.

Välillä nukun yöllä sen 8h ja saatan silti ottaa vielä 2-3h päikkärit ja oon silti väsyny, toisinaan nukun jopa 13h ja silti tarviin 2-3h päikkärit. Et ol ny sit jumalinen käsien takii et mitä tekee ku ei pysty tekemään enää kaikkee ja väsymys o suuri huonontuneen unenlaadun takia -__- im so sad

 

Tiistaille 23.4 o eurojaska vetämäs muutaman kaverin kans kimpas ni toivotaan et voitettas 20millii/nuppi. Sit ei tarvis murehtii taloudellisesti työllistymisen kans. 

 

 

Välillä oon miettiny et JOS voittai miljoonii ni mitä sil rahal tekis?

Yks idea ollu et rakennuttaisin talon jonnekki veden lähel kallion viereen keskel mettää/ei mitään ja kallioon louhis jonkinlaisen ison maailmanlopun bunkkerin.

Pihalle haluisin japanilaistyylisen puutarhan misä olis pieni oma bambumettä ja kivestä veistettyjä susia.

Sais ol omas rauhas ilman mtn isompaa hälinää ja ihmismassaa.

Omavarainen sähköntuotanto virtaavasta vedestä ja aurinko kennoista ois kyl kans aika kova.

Ainoastaan viemäröinti ja valokuitu ois ainoot mitä tarvis sin ulkoistaa erikseen. Toki myös ulkohuussi ja rantasauna.

Ilman työtä en aikois silti ilman jäädä.

Siin kohtaa voisin tehä keikkahommia/osa-aikaistöitä siellä täällä etänä tai paikanpääl. Tällöin töitä en tekis rahan takii, vaan sen takii et sais jtn tekemistä ja vaihtelevuutta arkeen.

Himottais kyl pistää oma koirakenneli pystyyn ja alkaa koira kasvattajaks. Tyyliin akita, shiba, podhalanski tai joku muu. Shiboista ei oo kokemusta kun itellä ei ole sellaista koiraa ollut mutta akita on parhaillaan ja toinen podhalanski.

 

Mutta tääki on vain yks haave idea mikä käyny mieles jos voittais miljoonii.

 

Todennäköisintä on et ostaisin omakotitalon jossa iso piha jonka aitais kunnolla koirien takii ja töitä tekisin milloin mitäkin ja ranteen ehdoilla.

+laittaisin hyväntekeväisyyteen osan aika ajoin milloin minnekkin. Ensisijaisesti eläinten ja luonnon hyväks kun ne on lähellä sydäntä mutta myös vähävaraisille perheille joilla on oikeasti tiukkaa

 

 

Lisää kommentti

Kommentit

Ei vielä kommentteja.